Rasvaimu eli liposuktio

Rasvaimulla poistetaan epätoivottua rasvakudosta

Rasvaimu (tai liposuktio) on keino muotoilla potilaan vartaloa poistamalla epätoivottua rasvakudosta alueilta, joihin perinteiset laihdutusmenetelmät eivät tehoa. Rasvaimu on toimenpide, jolla saavutetaan usein pysyviä tuloksia. Paikalliset rasvakertymät, jotka eivät pienene dieetin tai liikunnan avulla, voivat luoda itsetunto ongelmia sekä epävarmuutta omasta vartalosta. Naisilla rasvaa kertyy tavallisesti pakaroihin, reisiin, polviin ja kehräsluun seudulle sekä alavatsaan, miehillä taas kylkiin, vatsaan ja melko usein myös rintakehään. Nämä seudut ovat elimistön viimeiseksi varastoksi tarkoitettuja alueita, joista se luopuu hyvin vastentahtoisesti. Yksilöllisiä ongelmia saattaa esiintyä myös muilla alueilla ja jokainen potilas on yksilö.

Rasvaimun avulla voidaan kuitenkin poistaa ongelma alueelle kertynyt rasva pysyvästi ja luoda kiinteämpi vartalo kyseiseltä alueelta. Täysikasvuisen henkilön rasvasolut eivät lisäänny eikä rasvakudos muuta enää paikkaa ihon alla, ja tästä syystä rasva ei palaa ongelma alueelle toimenpiteen jälkeen. Helpoin ja pysyvin menetelmä ongelman poistoon on siis ylimääräisten rasvasolujen fyysinen poistaminen tämän toimenpiteen avulla.

Rasvaimun yhteydessä on mahdollista myös suorittaa rasvansiirto, jossa kehosta otettu oma rasva puhdistetaan ja laitetaan esimerkiksi ryppykohtaan. Naisilla rasvaa voidaan siirtää myös rintoihin.

Rasvaimu kokemuksia ja tietoa toimenpiteestä

Paras lopputulos saadaan alle 50-vuotiaille henkilöille, joiden ihon kimmoisuus on tallella. Hyviä tuloksia on saavutettu myös vanhemmilla potilailla. Tärkeää on ihon joustavuus ja rasvaa poistettaessa ihon tulisi vähitellen tasoittua itsestään. Mikäli niin ei tapahdu, rasvaimun yhteydessä tulee esimerkiksi pakaroiden ja reisien sisäsivujen veltostunutta ihoa tai alavatsan ihoa korjailla lisä-leikkauksien avulla. Rasvaimu ei poista ylipainoisuus ongelmaa eikä se ole laihdutusmenetelmä. Tästä syystä muut iho-ongelmat kuten selluliitti, jäävät myös toimenpiteen jälkeen alueelle. Rasvaimu ja rasvan muotoilu ovat keinoja saavuttaa vartalolle kauniimpi muoto, joka miellyttää potilasta ja parantaa elämänlaatua. Asiakkaillamme on erittäin hyviä kokemuksia tästä toimenpiteestä, joista annamme mieluusti esimerkkejä konsultaatiossa.

Rasvaimu hinta (alkaen)

  • 1 alue – hinta 520€
  • 2 aluetta – hinta 1300€
  • 4 aluetta – hinta 1550€
  • 6 aluetta – hinta 2600€
  • 8 aluetta – hinta 3250€

Lisäalue 300€

Miehille +10%

Mietityttääkö rasvaimu tai muut toimenpiteet? Varaa aika konsultaatioon ArtiaClinicille ja kerromme mieluusti lisää eri vaihtoehdoista.

Toimenpiteestä

  • Leikkaus kestää: 1-3 tuntia

  • Anestesia: yleisanestesia

  • Kotiin: alueen lukumäärästä riippuen

  • Töihin: 10-14 päivän kuluttua

Toimenpiteen hinta

Hinta alkaen:520 €

Maksa erissä:15 € / kuukausi

Tutustu maksuehtoihin

Tule konsultaatioon!